
Lahden tiedepäivä 25.11.2008
Lahden tiedepäivä (Lahti Science Day) järjestettiin vuonna 2008 tiistaina marraskuun 25. päivä Kongressikeskus Fellmannissa. Kuudetta kertaa järjestetyssä tapahtumassa tehtiin uusi yleisöennätys, kun osallistujia oli lähes 400.
Suurelle yleisölle suunnatussa tiedepäivässä nostetaan perinteisesti esille useita ajankohtaisia, tutkimuksellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittäviä paikallisia aiheita. Tänä vuonna keskityttiin erityisesti käytäntölähtöiseen innovaatiotoimintaan, ympäristöön, hyvinvointiin ja viestintään.
Tiedepäivän tarkoituksena on tuoda esille Päijät-Hämeen alueella tehtävän tutkimus- ja kehitystyön laajaa kirjoa sekä sitä, kuinka tämä työ on osa alueen elinkeinoelämän ja ihmisten hyvinvoinnin edistämistä. Tapahtuman järjestivät Lahden yliopistokeskus, Lahden ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu, Vierumäen yksikkö.
Ohjelma
Käsiohjelma pdf
| 9.00–10.15 |
Tervetuloa rehtori Risto Ilomäki, Lahden ammattikorkeakoulu Ympäristöteknologian globaalit ja lokaalit tulevaisuuden näkymät ohjelmajohtaja, dos., FT Mari Pantsar-Kallio, Kansallinen ympäristöteknologian klusteriohjelma Mari Pantsar-Kallio.pdf
Aktiivinen ja hyvä ikääntyminen - mutta missä ympäristössä?yksikönjohtaja, dos., ETT Mikael Fogelholm, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus Mikael Fogelholm.pdf
|
| 10.30–11.50 |
ESITELMIÄ AIHEPIIREITTÄIN
Ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen Tutustu esitelmiin tarkemmin
Ekologiaa ja estetiikkaa Tutustu esitelmiin tarkemmin
Viestintä Tutustu esitelmiin tarkemmin
|
| 12.30–13.00 |
POSTERINÄYTTELYN ESITTELY
|
| 13.00–14.20 |
ESITELMIÄ AIHEPIIREITTÄIN Ikääntyvien palveluiden kehittäminen Tutustu esitelmiin tarkemmin
Maata, sedimenttiä ja kaasua Tutustu esitelmiin tarkemmin
Organisaatioiden kehittäminen Tutustu esitelmiin tarkemmin Viestintä Tutustu esitelmiin tarkemmin
|
| 14.45–16.00 |
PANEELIKESKUSTELU
Korkeakoulut kunta- ja palvelurakenneuudistuksen innovaatioiden tukena puheenjohtaja: projektipäällikkö Heini Moisio, Lahden kaupunki panelistit: johtaja Eeva Halme, Peruspalvelukeskus Oiva professori Vesa Harmaakorpi, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahden yksikkö rehtori Ritva Laakso-Manninen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu pääsihteeri, erityisasiantuntija Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto johtaja Päivi Starckjohann, Lahden ammattikorkeakoulu, Innovaatiokeskus kehitysjohtaja José Valanta, Lahden kaupunki kehittämispäällikkö Raisa Valve, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
|
Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Muutokset ohjelmassa mahdollisia.
Lisäksi Fellmannin Josefiina-kabinetissa Päijät-Hämeen tietokirjailijat esittäytyvät -tietokirjailijat yhteiskunnallisina vaikuttajina. Järjestäjänä Suomen tietokirjailijat ry / Päijät-Hämeen aluetoimikunta.
Tietokirjailijat yhteiskunnallisina vaikuttajina_ohjelma.doc