ETUSIVU  |  ESITTELY   |  TUTKIMUS  |  KOULUTUS  |  YHTEYSTIEDOT  |  IN ENGLISH |  INTRA
       
 

Hallinto ja organisaatio
Professuurit
Kampus
Yliopistokeskusjärjestelmä
     
  ESITTELY  
 

LAHDEN YLIOPISTOKESKUS

Lahden yliopistokeskuksen muodostavat Helsingin yliopiston Avoin yliopisto, Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikkö ja ympäristötieteiden laitoksen Lahden osasto sekä Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden keskus, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovation ja Tampereen teknillisen yliopiston Lahden yksikkö. Yliopistokeskuksen kirjastona toimii Lahden tiedekirjasto. Yliopistokeskuksella on pääsihteeri ja koordinaatioyksikkö.

Lahden yliopistokeskuksen tehtävänä on yliopistollisen sivistys- ja osaamistason kohottaminen sekä elinkeinoelämän palveleminen yliopistollisen tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen avulla. Toiminnallaan Lahden yliopistokeskus edistää erityisesti Lahden alueen hyvinvointia.

Yliopistokeskus on profiloitunut ympäristötieteisiin, teknisiin ja taloustieteisiin sekä yhteiskunta- ja kasvatustieteisiin. Yliopistokeskuksen tehtävänä on kehittää ja toteuttaa yhteistyökäytäntöjä, jotka tuottavat monitieteistä ja omaleimaista kansainvälisen tason tutkimusta, koulutusta ja kehittämistoimintaa valituilla tieteellisillä painopistealueilla.