ETUSIVU  |  ESITTELY   |  TUTKIMUS  |  KOULUTUS  |  YHTEYSTIEDOT  |  IN ENGLISH |  INTRA
       
 

Aalto-yliopiston Teknillinen korkeakoulu Lahden keskus
HY Palmenia, Lahti
HY ympäristötieteiden laitos Lahti
LUT Lahti School of Innovation
TTY Lahden yksikkö
     
  Tutkimus- ja kehittämispalvelut  
 

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISPALVELUT

Tutkimus- ja kehittämistyö on kaikkien yliopistojen lahtelaisessa toiminnassa tärkeä tehtäväkenttä koulutuksen ohella. Toiminta rakentuu tiiviin emoyliopistoyhteistyön varaan, mutta myös yliopistokeskuksen paikallisissa yksiköissä tehdään paljon omaleimaista tutkimus- ja kehittämistyötä vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. 

Lahden yliopistokeskus profiloituu strategiansa mukaisesti tutkimukseen ja kehittämistoimintaan, jolla tähdätään kaupunkiympäristöjen ja niiden elinkeinoelämän kehittymisen tukemiseen.

Vuonna 2008 noin 80 prosenttia tutkimus- ja kehittämishankkeista oli luokiteltavissa kolmeen keskeiseen alaan eli ympäristöön, liiketoimintaan ja innovaatioihin sekä hyvinvointiin. Kyse ei ole yksittäisistä tieteenaloista, vaan painopisteistä, joiden sisällä toiminta on usein monitieteistä ja myös eri yliopistojen voimavaroja yhdistävää.