Uudenlainen sisäisen viestinnän tutkimushanke käyntiin Lahdessa
Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja Lahden kaupunki ovat saaneet Työsuojelurahaston rahoituksen sisäisen viestinnän tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Tutkimuksessa pureudutaan viestinnän mahdollisuuksiin tukea henkilöstön hyvinvointia erityisesti muutostilanteissa. Vastaavaa aiempaa tutkimusta kunta-alan muutostilanteiden sisäisestä viestinnästä ei ole tehty.
Vuoden kestävässä hankkeessa etsitään osallistavan viestinnän ratkaisuja henkilöstön aktivoimiseksi. Kohderyhmänä on Lahden kaupungin henkilöstö, noin 4 600 henkilöä.
Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian kehittämispäällikkö
Minna-Maija Salomaa toteaa hankkeen tulevan tilanteeseen, jossa valtakunnassa meneillään olevat kuntaliitosselvitykset ja palvelurakenteiden uudistukset tarjoavat paljon haasteita, erityisesti kunnan henkilöstön kannalta.
Hankkeen tieteellisenä johtajana toimii verkkoviestinnän professori Pekka Aula. Hankkeessa on mukana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Helsingin yliopiston viestinnän laitos, Suomen kuntaliitto, Lahden kaupunki sekä lukuisa joukko tutkimusaiheen akateemisia asiantuntijoita.
Lisätietoja:
Minna-Maija Salomaa, kehittämispäällikkö, Helsingin yliopiston Koulutus-
ja kehittämiskeskus Palmenia, minna-maija.salomaa(at)helsinki.fi
Jose Valanta, kehitysjohtaja, Lahden kaupunki, jose.valanta(at)lahti.fi