Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden keskus mukaan Pietarin jätehuollon tutkimukseen ja kehittämiseen
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden keskus on saanut Pietariin suuntutuvaan tutkimus- ja opetushankkeeseen mukaan merkittävät yhteistyökumppanit: Pietarin valtion polyteknisen yliopiston, joka on maan vanhimpia tiedeyliopistoja ja Pietarin valtion Vuori-instituutin, joka on Venäjän vanhin teknillinen yliopisto, sekä Venäjän tiedeakatemian Pietarissa sijaitsevan ekologian tutkimusyksikön.
Suomen Ulkoministeriön rahoittama vuoden kestävä WasteNet-hanke luo pohjan monivuotiselle yhteistyölle, jossa pietarilaiset tiedemaailman toimijat yhdistävät voimansa suomalaisten kanssa kehittääkseen Pietarin kaupungin ja Leningradin alueen jätehuoltoa.
Pietarilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa mallinnetaan myös yhteistyöverkostoja, joihin kutsutaan mukaan niin kaupungin kuin alueenkin vastaavat viranomaiset. Verkosto myös esittäytyy pietarilaisille messuilla ja järjestämällä erilaisia tilaisuuksia.
Lisätiedot:
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksen tiedote
sekä johtaja Leena Mäkelä, puh. +358 40 027 6371, leena.makela(at)tkk.fi ja
professori Juha Kaila, puh. +358 40 35803, juha.kaila(at)tkk.fi